Hirsimökkilaajennus

Mitä pitää ottaa huomioon hirsirakennuksen laajentamisessa?

Tässä artikkelissa käymme läpi hirsirakennuksen, esimerkiksi mökin laajentamista. Hirsimökin laajennus on loistava ratkaisu kun koetaan tarvitsevan lisäneliöitä.

Yleisesti lähtötilanne on se, että vanha mökki on vielä hyvässä kunnossa, mutta puutteellinen mukavuuksiltaan. Laajennuksella saadaan vanhaan rakennukseen esimerkiksi nykyaikaiset pesutilat tai lisää nukkumatilaa. Pystymme tekemään laajennuksia niin omiin kuin muidenkin valmistajien hirsirakennuksiin. Teemme laajennuksia lamellihirrestä, höylähirrestä sekä pyöröhirrestä.  

Laajennus kannattaa silloin kun rakennus on hyväkuntoinen ja laajennus voidaan toteuttaa järkevällä tavalla tontille. Kannattaa myös miettiä palvelisiko esimerkiksi erillisen saunamökin tai nukkuma-aitan rakennus paremmin tarvetta. Myös kustannuksien kannalta kannattaa miettiä kaikki vaihtoehdot läpi. Tämä kuitenkin on aivan asiakkaan oma valinta ja toteutamme ratkaisut asiakkaan toiveiden pohjalta. 

Laajennusprosessin tärkein osa on suunnittelu. Esimerkiksi hirsimökin laajentaminen vaatii erityistä tarkkuutta suunnittelussa, jotta uusi osa saadaan noudattelemaan vanhan rakennuksen ulkomuotoa. Asiat kuten korkotasot, aukkojen paikat ja laajennuksen liittokohdat vanhaan rakennukseen täytyy suunnitella huolella.

Suunnittelussa meitä auttaa hyvät lähtötiedot vanhasta rakennuksesta. Kun kerralla ottaa rakennuksesta hyvät mitat, on suunnittelu niiden pohjalta paljon jouhevampaa. Suunnittelussa auttaa myös, jos vanhasta rakennuksesta löytyy alkuperäisiä rakennuspiirrustuksia.

Ennakkoon on myös hyvä tietää perustiedot tontista ja sen kaavasta. Avoin keskusteluyhteys paikalliseen rakennusvalvontaan helpottaa prosessia huomattavasti sekä auttaa sinua rakennuttajana etenemään hankkeessa. Asioidessa meidän kanssa sinun roolina on jakaa omia ideoita ja näkemyksiä, joita toteutamme mahdollisuuksien rajoissa.

Katso alta videoesittely toteutetusta laajennuksesta!

Ota yhteyttä

Aloitetaanko hirsiunelmien toteuttaminen jo tänään?

Pyydä tarjous

Kiinnostuitko? Ota yhteyttä ja aloitetaan matka kohti sinun hirsiunelmaa!