Tilaaminen
Suunnittelu ja toteutus
Matka suunnittelusta toteutukseen meidän kanssa voi alkaa esimerkiksi ruutupaperille hahmotellusta pohjapiirrustuksesta. Asiakas ideoi ja kertoo näkemyksen, jonka pohjalta alamme valmistelemaan tarjousta. Tarjouksen voi pyytää niin kapeana tai niin laajana kuin haluaa. Voimme toimittaa pelkän kehikon asennustarvikkeineen tai puuosatoimituksen sisältäen kaikki runkotavarat sekä ovet ja ikkunat. Tarjousta voi myös laajentaa ja sovittaessa hankimme esimerkiksi myös kattopellit ja rautakauppatavarat. Tarjous on voimassa kuukauden ajan tarjouksen päiväyksestä.
Tarjousvaiheen jälkeen alamme tekemään tarvittavia piirrustuksia. Kaikkiin tilauksiin teemme myös perustusten mittapiirroksen. Puuosatoimitukset sisältävät myös tarvittavat rakennuslupakuvat kuten julkisivupiirrokset ja rakenneleikkaukset. Tässä vaiheessa rakennukseen voi ehdottaa vielä muutoksia ja suunnitelmat lyödään lukkoon, kun asiakas on tyytyväinen piirrustuksiin.
Rakennusta varten tehdään työstökuvat hirsille ja tässä vaiheessa pyydämme asiakasta toimittamaan sähkösuunnitelman, jos rakennukseen on tarkoitus rakennusvaiheessa laittaa sähköt. Näin osaamme laittaa hirsiin työstöt sähköreikiä varten. Työstökuvien valmistuttua rakennus siirtyy tuotannon puolelle. Tehtaan puolella hirret valmistetaan ja pakataan odottamaan kuljetusta. Toimitusta varten kerätään myös tarvittava puutavara, kiinnitystarvikkeet ja muu meiltä toimitettava tavara. Ovet ja ikkunat voidaan toimittaa joko suoraan työmaalle valmistajalta tai meidän kautta muiden tavaroiden kanssa.
Kohteisiin joihin toimitamme puuosatoimituksen, teemme myös palkkikuvat terassia, lattiaa ja kattoa varten.
Rakennusvaihe on lähtökohtaisesti asiakkaan vastuulla, mutta autamme tarvittaessa osaavan rakentajan etsimisessa sekä olemme apunasi myös läpi rakennusvaiheen.

Toimitussisällöt
Piirustukset ja asiakirjat
Toimitussisällöt riippuvat hyvin paljon siitä, kuinka laajan toimituksen asiakas haluaa. Kaikkissa toimituksissa vakiona piirrustuksien osalta on:
- Perustusten mittapiirros
- Hirsikehikon pohjakuva
- Kehikon seinäkaaviot
- Toimitussisältö
- Pystytysohjeet
- Kehikon leikkauskuva
Jos asiakas hakee rakennuslupaa meidän piirroksilla teemme myös:
- Julkisivukuvat
- Leikkaukset
- Lupakelpoisen pohjakuvan
- (erikseen sovittaessa asemapiirroksen)
- Rakenneleikkaukset
- Palkkien jakokuvat
- Energiatodistus (tarvittaessa)
Hirsikehikko
Hirsikehikon osalta toimitussisältö on samanlainen riippumatta tilaako pelkän kehikon vai puuosatoimituksen. Hirsiseinien osalta toimitukseen kuuluu:
- Asennusvalmiit hirret asiakkaan valitseman puulajin ja koon mukaan
- Puutapit
- Kararimat ja karalankut
- Kierrejalat ja kiristyspultit
- Eristenauhat hirsien väliin
- Mahdollisesti kehikkoon tarvittavat puiset tolpat
- Sokkelikaista hirsikehikon ja perustuksen väliin
- Lisäksi hirsiin voidaan tehdä kohtuullinen määrä reikiä sähköjohdoille pystysuoraan
- Liimapuupalkki (tarvittaessa)
Erikseen sovittaessa
Toimitusta voi laajentaa halutessaan ja meidän kautta onkin mahdollista saada toimitukseen mukaan lähes kaikki rakentamiseen tarvittava. Toimitamme tarvittaessa esimerkiksi:
- Ovet ja ikkunat asiakkaan toiveiden mukaan
- Kattorakenteen puutavara mm. kattopalkit, laudoitukset, koolaukset
- Lattiarakenteen puutavara mm. haltiaparrut, lattiapalkit, lattialauta
- Pystyrunkoisiin väliseiniin tarvittavat rungot sekä paneloinnit
- Kattopellit
- Terassin puutavarat
- Sisälle tarvittava höylätavara mm. sisäkaton panelit sekä listoitukset
- Muu rautakauppatavara kuten eristeet, aluskatteet ja jyrsijäverkot

Aikataulu
Aikataulujen osalta pyrimme toimimaan asiakkaan suunnitelmien mukaan. Yleisesti ottaen aikataulu tilauksesta toimitukseen on 1-3 kuukautta, mutta sovittaessa se voi olla myös myöhemminkin. Toimituksien osalta voimme aikatauluttaa esimerkiksi sisävaiheen töihin tarvittavien tavaroiden toimittamisen myöhemmälle, jolloin ne eivät ole turhaan työmaalla pystytysvaiheessa. Myös maksuehdot ja maksamisen aikataulut sovitaan yhdessä asiakkaan kanssa. Yleisesti kokonaissumma jaetaan muutamaan osaan, jotka lankeaa maksettaviksi ennen toimitusta, toimituksen yhteydessä sekä jonkin aikaa toimituksen jälkeen.
Toimitukset

Toimitamme talopaketit kotimaassa omalla autolla
Palvelumme sisältää hirsirakennuksien pakettitoimituksen omalla kuljetuskalustolla yhdessä tai useammassa erässä. Kuljetuskalustoomme kuuluu kuorma-auto lisätrailerilla, nupissa nosturi kuorman purkamiseen.
Kuljetus onnistuu joko suoraan työmaan välittömään läheisyyteen tai mahdollisuuksien mukaan niin pitkälle kuin teitse raskasajoneuvolla on mahdollista päästä. Pyrimme tarjoamaan joustavan ja mukautuvan toimitusratkaisun, jotta voimme vastata erilaisiin sijainti- ja kuljetustarpeisiin.

Erikois- ja ulkomaankuljetukset tilauskuljetuksella
Vaativien (esim. huvila saaristoon tai konttikuljetus) ja ulkomaan toimituksissa käytämme tilattavia kuljetuksia. Näin voimme taata, että kuljetukset sujuvat suunnitellusti ja saavuttavat määränpäänsä ajallaan.
Rakennuttaminen
Vaikkemme suoraan rakennusprosessiin osallistukkaan, autamme tarvittaessa rakentajan valinnassa sekä olemme tukena läpi rakennusprosessin. Jos rakennusvaiheessa ilmenee ongelmia, meihin voi ottaa yhteyttä.